Kaikki kirjoittajan Jussi Poutiainen artikkelit

Asiaa suden kannanhoidollisesta metsästykstä

Luvan mukaisen metsästyksen aloittaminen ja metsästys on keskeytetty Pohjois-Pohjanmaan hallinto-oikeuden päätöksellä.

Mikäli hallinto-oikeus ei tee päätöstä metsästyksen sallimisesta luvassa myönnettynä metsästysaikana 1.2. – 15.2.2022 niin käytännössä metsästystä ei voida toteuttaa, koska lupa ns. happanee käsiin.

Metsästäjäliiton tiedotteessa varmasti kuvataan tunne tästä valituksesta ja välipäätöksestä.

Valojen käyttö

On tullut jonkin verran kyselyä mitä ovatkaan nämä autoilijat, jotka pimeällä ajelevat peltojen viertä ja valoilla käyvät ne läpi.

Hoksautuksena pari asiaa:

  • Tutustua metsästuslain §33 mukaan kiellettyjen pyyntivälineiden ja pyyntimenetelmien listaan ettei valojen käytön kanssa tule menneeksi väärinkäytön puolelle.
  • Varovaisuutta. Peltojen laidalla voi hyvinkin olla kyttäyspyyntiä harrastavia metsästäjiä, joten ollaan tarkkana jos vasta pimellä mennään pellolle pyyntiin. Tarkoittaa siis ampumalinjan tarmistamista myös kohteen takana.

Uhanalaisia kiljuhanhia Liminganlahdella

Virkkulan rahoitusalueella, itäpuolen lähipelloilla sekä Pitkännokan ja Lamukarin välissä on oleskellut 27 kiljuhanhea. Tämä on ensimmäinen kerta n. 50 vuoteen, kun kiljuhanhet syksyllä lepäilevät Perämerellä. Keväisin ne ovat täällä säännöllisiä harvinaisia lepäilijöitä.

Paikalla on myös muita EI metsästettäviä lintuja eli metsähanhea, pari tiibetinhanhea ja muita.

Maltetaan tunnista linnut ennen laukaisua.

Kärsämänkylän pienriistaalueet muuttuneet

Pienriistaa on voinut pyytää Kärsämänkylässä pitkään. Alueisiin on nyt tullut muutosta, koska olemme lisänneet yhteistyötä alueen seurojen kanssa. Käytännössä yhdistyksen jäsenille on tullut lisää alueita pyyntiin.

Olemme vieraina toisten alueilla, joten hyvät metsästystavat pitää muistaa.

Lisäksi noudatamme toisten seurojen alueilla heidän asettamiaan rajoitteita. Käytännön syistä on parempi, että pyyntirajoite on sama koko merkityllä alueella eli 1 metso ja 3 urosteertä. Näin ei tarvitse olla niin tarkkana millä palstalla liikkuu, koska nämä eri seurojen alueet limittyvät paljon keskenään.

Nuotion sammuttaminen

Muistetaan sammuttaa nuotiot vaikka ne olisi tehty tielle. Muutama ilmoitus on tullut, jossa metsämiehet ovat jättäneet nuotion ilmitulelle tai hyvälle hiillokselle.

Nuotion sammuttaminen ei ole vaihtoehto vaan ehdoton, ja kuuluisi jopa maalaisjärkeen. Tuulella näistä lentää helposti kipinä turpeikkoon kytemään.

Ampumaradan ympäristöluvan muutoshakemuksen kuulutus vaillinainen

Ampuradan ympäristöluvan muutoshakemuksen julkisesta kuulutuksesta voi saada helposti väärän käsityksen mitä ollaan hakemassa. Kerrataan vielä ne kuulutuksesta uupuvat oleelliset tiedot:

– Lauantai ja sunnuntai olisivat edelleen vain kilpailupäiviä, ei yleisiä vapaita harjoituspäiviä. Kilpailujahan meillä on ollut viime vuotta 2015 lukuunottamatta vain muutama vuodessa.
– Pienoiskivääriradan rakentaminen on käytännössä nykyisen olemassa olevan harrastuksen uudelleen sijoittamista alueella. Ei siis uutta toimintaa.
– Liikkuvan hirviradan rakentaminen mahdollistaa turvallisen harjoittelun myös Ruutikankaan rakentamisen aikana. Lisäksi ammuntamelu vähenee oleellisesti lähiseudulle.

Radalla ei saa nyt ampua haulikolla tai käsiaseella, eikä näitä olla muuttamassa.

Pienoiskiväärillä ainoastaan voi vapaasti ampua kaikkina viikonpäivinä nykyisen luvan ja muutoshakemuksen mukaisesti.

Eli kaikenkaikkiaan olisi kaikkien etu mikäli muutoshakemus hyväksyttäisiin, koska ammuntamelu pienenisi lähiseudun asukkaille ja samalla harjoitteluolosuhteet paranisivat jäsenille.

Itse muutoshakemushan on julkinen ja nähtävillä kokonaisuudessan mm. kunnantalolla.